Jos jokainen aamu on samanlainen, onko aika silloin pysähtynyt? Aika, joka jostakusta tuntuu pitkältä, kuluu jonkun toisen mielestä nopeasti. Se on ihmeellinen juttu. Syyt siihen, miten aika koetaan, ovat varmasti hyvin henkilökohtaisia, ja niitä voi olla vaikea selittää. Monet sanovat, että aika kuluu nopeasti silloin, kun on mukavaa tekemistä ja hitaasti esimerkiksi silloin, kun odottaa jotain. Saman ihmisen kohdalla ajan kokeminen siis yleensä vaihtelee. Omalta kohdaltani olen huomannut, että suorastaan pelkään joidenkin hetkien menevän liian nopeasti ohitse. Ne vaikuttavat siltä kuin karkaisivat käsistä. Toisaalta on sellaisia ihmisiä, joiden ei tiedetä murehtivan sen enempää ajan kulumisesta kuin kulumattomuudestakaan, mutta heitä on harvassa. He ovat saavuttaneet jonkinlaisen  sisäisen rauhan tilan, jossa aika on menettänyt heille suurelta osin merkityksensä. Elävätkö he sitten jollakin tavoin ajan ulkopuolella? Ajattelen itse jotenkin niin, että aika ja ajattomuus kohtaavat ihmisen sisällä. Kello on tietysti keksitty, ja sillä tavalla ihminen on halunnut ottaa ajan haltuunsa, hallita sitä. Ajanhallinnastahan nykyään usein puhutaankin, mutta hassua kyllä, kellon ansiosta olemme ennemminkin ajan armoilla, mistä kertoo niin monen ihmisen ainainen kiire. On toki olemassa myös myönteistä kiirettä, jolloin ihminen iloitsee saadessaan rientää paikasta, toimesta ja suunnitelmasta toiseen kohti toivomiaan tavoitteita. Mielenkiintoisen tehtävän parissa työskenteleminen voi saada ajantajun katoamaan - kunnes taas muistamme katsoa kelloa.

Living my prolonged childhood

among people who don't even see me

collapsing under the pressures they derict to me

always living in accordance with my vocation

and still asking questions about my faith and fate

never worrying about the things that are not mine 

understanding the function of my body

however being in plain rebellion

because I know what I'm doing is right

coffee is something I'm missing

from my previous life 

maybe tea sometimes

but nothing else

I want to make this day a new day

before this summer is over

Tosi taiteilija ei tarvitse huikaisevaa näkymää inspiroituakseen. Useimmiten hänelle riittää vilkaisu ikkunasta ulos. Silloin hän näkee jotain, mistä kohta luo kuolemattoman runon, novellin tai ensimmäisen luvun romaaniin. 

Uskon, että unohtumaton ja suuri teos voi syntyä jostakin näennäisesti pienestä ja huomaamattomasta. Niin sanottu asian tekeminen tikusta voidaan näin nähdä myönteisessä mielessä. Jos kukaan ei niin tekisi, maailma olisi henkisesti varsin köyhä paikka. Ihminen havittelisi jatkuvasti lisää käsittämättä, mitä hänellä jo on. Niukkuudestakin voi luoda uutta ja kaunista: vanhoista, värikkäistä pahvilaatikoista, mainoslehtien kukkia, lintuja, lasiesineitä, kynttilöitä, palatseja yms. esittävistä kuvista, koristeellisista lahjapapereista, seinäkalentereista, tai mistä ikinä keksiikään. Taidetta voimme tehdä missä päin maailmaa tahansa, mihin kellonaikaan tahansa. 

Oletko koskaan jäänyt katselemaan katulyhtyä niin, että et ole välittänyt mitään ohikulkijoista ja vaikka ihmiset ovat syyttäneet sinua turhaksi vetelehtijäksi ja taivaanrannanmaalariksi, et ole pelästynyt ja parantanut tapojasi, vaan katsellut kaikesta huolimatta? Oletko koskaan sukeltanut rakkauden jännittävyyteen ainoana pyyntönäsi nähdä, miltä sinä ja hän näyttäisitte viheriöivässä puistossa Pariisissa kesällä? Jos näin ajattelet itsestäsi, luulenpa, että kuulut niihin onnellisiin tai onnettomiin - kuinka vaan tahdot uskoa - joilla on kauneuden näkemisen taito alusta lähtien. Vai voisiko olla niin, että tämä taito on meillä kaikilla piilevänä? Jotkut se tekee hulluiksi, toiset se saa pakenemaan itseään. Kauneus voi olla tuskallistakin nähdä. Toiset osaavat käsitellä kykyään, ja se saattaa kehittyä ajan kuluessa. Kehittyä niin, että he alkavat nähdä kauneutta pienissäkin, muiden mielestä mitättömissä asioissa, jotka tulisi sivuuttaa kiinnittämättä niihin kummempaa huomiota. Tai he oppivat havaitsemaan ihmeellisiä, ihania asioita siellä, missä muiden mielestä on pelkkää rumuutta ja kurjuutta. Ja sillä hetkellä, jona joku meistä oppii näkemään sen, mitä muut hänen ympärillään eivät näe, hän voi kokea tämän kuin silmiensä avautumisena, kuin hän olisi ollut sokea, joka saa näkönsä. 

Katso sähkönsiniseksi maalattua kukkaruukkua valkoista puuristikkoa vasten. Vaikka se on tyhjä ja vaikka siihen ei paista aurinko, se on ilo silmillesi. Ja nimenomaan sen itsensä vuoksi. Joskus analysointi voi olla tärkeää, mutta olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että analysointi voi tuhota kohteensa analysoijan silmissä, ellei kysymyksessä ole jokin sellainen objekti, jonka on todettu olevan mahdoton eritellä liikaa esimerkiksi sen äärettömän monitasoisuuden ja monivivahteisuuden takia.